seuranta

Ruudun takana

Nuori tyttö, jolla on paljon kerrottavaa kuvin sekä sanoin. Kirjoittelee omista mielipiteistään ja elämästään tässä pienessä kaupungissa, josta kukaan on tuskin koskaan kuullutkaan. Intohimona valokuvaus, jonka inspiraatiot ovat lähteneet todennäköisesti keskellä yötä musiikin soidessa. Täysin koukussa yltiöromanttisiin elokuviin sekä vuodelta ennen sotaa salapoliisi dekkareihin kaakaon kera. Millekkään yksittäiselle tyylille tai musiikki genrelle en tule antamaan koskaan sydäntään. Painavaa ja ei niin painavaa sanottavaa luvassa. Terveisin Noora.

Suositut tekstit

maanantai 20. elokuuta 2012

Marry the night



Mulle tuli tässä pieni hassu idea kirjoittaa öistä, sillä musta yö on varmaan parhain vuorokaudenaika mitä on! Kuulostaa varmaan hullulta, mutta niin se vaan on. Ironista tässä vielä on se, että rakastan nukkumista, mutta silti samaan aikaan valvomista öisin.

Yöllä on parasta, että ei ole minnekkään kiire. On rauhallista ja hiljaista, jos niin vain tahtoo. Yleisimmiten voit puuhailla ja haaveilla, mistä ikinä tahdotkaan ilman, että joku tulee häirihtemään. Voin myös paljastaa, että parhaat ideat ovat lähtöisin mun öisistä inspiraatioista.

 " Night time is really the best time to work. All the ideas are there to be yours because everyone else is asleep. " – Catherine O'Hara 

Kivointa on myös:

 fiilistellä hyvän musiikin kera ♥ ottaa kupillinen kaakaota ja katsella menneitten kesien valokuvia ♥ hölmöt keskustelut aamyöllä kavereiden kanssa ♥ valokuvaus kuun valossa tai aamuauringon säteiden sarastaessa ♥ tepsuttelu ilman kenkiä kuuran kostealla asfaltilla  ♥ katsella lempi tv-sarjaa katkoamatta ♥ suunnistaa sokkona jääkaapille tekemään yöpalaa ja huomata, kuinka täynnä se mahdollisesti onkaan ♥ bloggaaminen ♥ seuraavien lomien suunnitellu ♥ viileänä syysyönä peittoon kietoutuminen.

Näitä ois vaikka kuinka paljon, mutta aattelin jakaa nyt osan noista. Toivottavasti samaistuitte! :)


2 kommenttia:

Elina kirjoitti...

<3 yöt on aivan ihania! Ja tää postaus oli niin ihana aah, rakastan :)

Noora kirjoitti...

kyllä, kiitoksia:>!