seuranta

Ruudun takana

Nuori tyttö, jolla on paljon kerrottavaa kuvin sekä sanoin. Kirjoittelee omista mielipiteistään ja elämästään tässä pienessä kaupungissa, josta kukaan on tuskin koskaan kuullutkaan. Intohimona valokuvaus, jonka inspiraatiot ovat lähteneet todennäköisesti keskellä yötä musiikin soidessa. Täysin koukussa yltiöromanttisiin elokuviin sekä vuodelta ennen sotaa salapoliisi dekkareihin kaakaon kera. Millekkään yksittäiselle tyylille tai musiikki genrelle en tule antamaan koskaan sydäntään. Painavaa ja ei niin painavaa sanottavaa luvassa. Terveisin Noora.

Suositut tekstit

tiistai 30. lokakuuta 2012

Stop waiting for things to happen, go out and make them happen

Musta alkaa pikku hiljaa tuntumaan, että ehkä mäkin voisin vielä oppia tykkäämään talvesta ja kylmästä. Lauantai aamuna heräsin aikaseen ja huomasin, kuinka mun sälekaihtimien välistä pilkisti nätisti auringonsäteet. Katsoin ulos ja maa oli läpenään kuurassa. Aikaisemmin en uskaltanut vapaaehtoisesti edes kurkistaa ulos, jos siellä oli pakkasta. Nyt mä päätin, että oon rohkea ja astun ulos. Tietenkin toppasin itselleni ainakin kolme paitaa päällekkäin kunnes tajusin, että eihän mulle mahdu edes takki päälle... Ehkä mä vähän ylireagoin, mutta ainakin ylitin itseni noinkin säälittävässä asiassa! Elämän pieniä suuria ponnisteluja ja siis tässä näkyy hieman tuloksia. (:

Untitled Untitled Untitled Untitled

Vietin kanssa laatuaikaa Ullan kanssa ♥

♥♥ Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled
perjantai 26. lokakuuta 2012

So just forget about the world, we're young tonight


Heh, tiedän että mun postaustyyli ei ole laisinkaan säännöllinen, joten pahoittelut siitä. Mun mielestä on kuitenkin parempi, että kun postaan niin postaan jotain järkevää ja laadukasta, mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan, kuin jotain missä ei ole mitään ideaa ja kiireellä tehtyä. Viime aikoina oon ollut vähän väsynyt koulun takia, joten aattelin jättää postaamisen kokonaan tähän hetkeen, kun pystyn teille jotain miellytävää julkaisemaan. 


Nooh, asiasta toiseen. Musta tuntuu hassulta. Kurkussa kaivaa, niinkuin oisin juuri huutanut pääni puhki. On kylmä, vaikka uuni lämmittää keittiössä. Väsyttää siitä huolimatta, että nukuin päiväunet illalla. Mutta kaiken kaikkiaan mulla on tosi hyvä fiilis.

Aattelin kanssa kertoo mun lomasta pikkuisen. Elikkä mulla oli aivan uskomaton loma kaikkine kommelluksineen! Oikeastaan parhain syysloma vuosiin. Sain olla vanhojen ihanien ystävien kanssa, mutta myös tutustua uusiin. Sain mun unirytmin täysin sekaisin, jota nyt sitten koitetaan pitkällä viiveellä korjata. Sain pitää hauskaa erinäisissä kekkereissä sekä ilman päämäärää ajettujen kilometrien aikana. Sain mahtavia hetken mielijohteista koituneita ideoita, joista jäi jälleen kerran kivoja muistoja. Toivottavasti teilläkin on ollut kivat lomat! :)

a Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled
Huomenna tulee varmaan otettua lisää kuvia, joita julkaisen tänne hieman myöhemmin! Lähiaikoina on myös tulossa kysely, joten vastailkaahan sitten reippaasti. Ja mulla on myös Instagram nimellä Nooorawr, jota saa vapaasti seurailla! ;---)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Enjoy the little things in life, for one day you may look back and realize they were the big things



Mun peloista yksi suurimmista on unohtaminen. En halua, että unohdan hetkeäkään ajoista, jotka sai mut hymyilemään tai tapahtumista, mitkä nauramaan. Yleensä yritänkin saada muistot talteen valokuvaamisen kautta. Oon kuitenkin alkanut huomaamaan ja oikeastaan oon aika varmakin jo siitä, että aina niitä vahvimpia ja ikimuistoisimpia asioita ei voi kahlita kuviin. Muutenkin niinä hetkinä en vois kuvitella omistavan ajatustakaan muuhun kuin siihen, että mä elän nyt täysillä, tässä hetkessä.


Tämmösiä ajatuksia mulle heräs pari yötä sitten, kun en saanut unta kuunnellessa sadetta yöllä peltikattoa vasten. Se kova sade toi mulle edelleenkin mieleen erään vahvan ja ihanan muiston, minkä koin viime kesänä. Punainen ja tumma taivas. Tunnen parhaan ystäväni kanssa, kuinka pienet pisarat ripeksivät hiljaa ihollemme. Oli rauhaisaa. Odotimme. Pian tunnen, kuinka pienet pisarat voimistuvat ja tiputtautuvat yhä kiivaammin ihollemme kastellen meidät kokonaan. Juoksemme kovaa, ilman kenkiä, hämärässä, hiukset heiluen vapaana mukanamme. Välillä saatoimme levähtää hetken maaten sateen pestylle asfaltille pitäen kädestä kiinni ja ajattellen; kuinka hullulta tämä voi näyttääkkään, mutta sillä ei ole väliä! Vaikka mahtimme ylittyikin vaan kotikatuni päähän, tunsin kuin olisin saavuttanut jotain suurta. Tajusin sen, olin onnellinen.

Voi olla, että muut eivät välttämättä tajua tuon hetken hienoutta, mutta mulle siitä tuli ihana muisto mun parhaan ystäväni kanssa. Kokeilkaa jotain hulvatonta!  Pankaa itsenne likoon ja unohtakaa normit! Sen ei tarvii aina olla jotain suurta, sillä joskus noinkin hassut ja ei niin ihmeellisetkin asiat voi loppujen lopuks tuntuu tosi upeelta. 

♥ Noora.
sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Make your life a story worth telling

Liebster Award 

"This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognised."

1. Each person tagged must post 11 things about themselves.
2. They must also answer the 11 questions the ' tagger ' has set for them.
3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.
4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.
5. These lucky bloggers must then be told.
6. There's no tag backs.

11 asiaa minusta:

Mullahan on jo tällainen kokonaisvaltaisempi postaus itsestäni, mutta kerrottakoon nyt taas hieman lisää. Toivottavasti keksisin jaettavaksi jotain, mitä jo ette tienneet minusta.

Ensimmäiseksi voin sanoo, että tykkään oikeesti kauheesti syksystä, vaikka saatankin valittaa kuinka kylmä on tai, miten väsyttää nousta taas jälleen kouluun kivan kesän jälkeen. Miusta syksyllä on niin kauheen kaunista ja on ihana pukeutuu syysvaatteisiin ja ostella lämpimiä kaulahuiveja! ♥ 


Toiseksi tykkään nukkuu ihan kauheesti niin kuin varmaan jo tiedättekin, mutta tuntuu vaan, että mulla ei oo siihen ikinä aikaa. Välillä tuntuu muutenkin, että 24 tuntia ei vaan kertakaikkisesti riitä. :D

Kolmanneksi oon suunnitellut jo pitkälle mun elämää. Yks niistä suunnitelmista olis lähtee reilaamaan lukion jälkeen tai kenties sen aikanakin eri puolille Eurooppaa. 

Neljänneksi tykkään matkustella julkisilla kulkuvälineillä pitkiä matkoja. En tosissaan ymmärrä tätä oikein, mutta musta niillä matkoilla saa kaikkein parhaiten ajatella asioita.

Viidenneksi ympärillä olevat ihmiset herättää mussa kauheesti tunteita. Eräälläkin linja-automatkalla seuratessani pientä tyttöä ja hänen äitiään oli ihana nähdä, kun tytön mummo odotti asemalla. Kun äiti ja pieni tyttö nousivat bussista tyttö huusi iloisesti: "MUMMOOO" ja hyppäsi mummon syliin. Se tilanne vaan sai mun sydämmen sulamaan ja hymyn huulille sekä ikävän omia mummoja kohtaan.


Kuudenneksi olen jollain oudolla tapaa ruvennut tykkäämään asua täällä pienessä kaupungissa melkein keskellä ei mitään. Toisaalta haluaisin asua muualla, mutta tällä hetkellä just täällä on hyvä olla. En ton tarkemmin osaa ruveta perustelemaan, mutta tältä musta vaan tuntuu.


Seitsemänneksi mulla on ollut koko mun elämäni ajan pitkät hiukset. En osais varmaan oikeasti olla lyhyillä hiuksilla. Pisimmillään nämä on ollut melkein peppuun asti, mutta yläasteen alkuvaiheissa innostuin ne leikkaamaan suunnilteen tuohon rinnan yläpuolelle. Onneksi ne on taas kasvanut jonkun verran pidemmäksi.

Kahdeksanneksi musta tuntuu, että aika liitää ihan liian nopeasti nykyään. On kiire, tapahtuu paljon asioita ja päivät vaan kuluu. En tiiä johtuuko tää tunne siitä, että en osaa organisoida asioita oikein vai tapahtuuko mun ympärillä niin paljon asioita samaan aikaan.

Yhdeksänneksi hävettää myöntää, mutta en osaa vieläkään kunnolla yhdyssanoja. Oon muuten ihan hyvä äidinkielessä, mutta vaikka kuinka yritän niitä ymmärtää niin ei vaan meinaa onnistua. Pahoittelen tässä jo tulleista virheistä ja tulevista!:D

Kymmenenneksi mun ajatus tais just karata, kun näin pihalla oikein pullean rusakon... Mutta siis joo takaisin asiaan. Haluaisin opetella soittamaan taas pianoa. Soitin pienenä sitä parisen vuotta ja nyt olisi taas intoa.

Yhdenneksitoista tykkään halimisesta. Eikai siinä nyt sen enempää? :)


11 kysymystä & vastausta minulle:

1. Onko blogisi tyyli vaihtunut paljon aloitusajoista? - On ehkä siinä mielessä, että tekstiä ei tule niin usein niin paljon, mutta kuvien määrä on pysynyt mielestäni samana. Ja idea siitä, että koitan postailla erillaisia postauksia on mielestäni toteutunut edelleen. 
2. Mikä on koko nimesi? - Noora Maria. 
 3.Missä maissa olet käynyt? - Egyptissä. 
4. Mihin lähtisit, jos voisit lähteä ihan mihin seuraavana viikonloppuna? - Britteihin tai sitten jenkkeihin jonnekkin lämpimään!(: 
5. Oletko ikinä kuulunut kastiin pissikset/ lissut/fruittarit/hevarit/emot/pahikset/hikarit/nörtit/ernut/anime..?  Ja jos olet, niin mihin? - Valitettavasti pissikset / pahikset. Mikä häpeä niitä aikoja kohtaan. :D 
6. Kerro jonkin hyvä ruoka, jonka osaat valmistaa. - Vaikea sanoa, kun en yleensä valmista mitään erikoista. 
7. Minkä ikäinen olet passikuvassasi? -14 vuotta. 
8. Eniten kuunneltu kappale puhelimessa/iPodissa/mp3ssa? - Mun puhelimessa on kyllä aika rajoitetusti biisejä, koska en hirveän useasti musiikkia puhelimesta kuuntele. Juju - Huuda näyttäisi kuitenki olevan kuunnelluin. (:
 9. Mielessäsi pyörivä kysymys on? - Miten pärjään tulevissa kokeissa.
10. Montako käviää blogissasi on käynyt koko aikana? - 5688 sivun katselua.
 11. Lemppari blogisi? - En kyllä osaa nyt valita pelkästään yhtä, koska niitä on niin paljon !


11 kysymystä minulta muille:

1.  Mikä on yksi onnellisimmista hetkistäsi?
2. Mitä ilman olisi vaikea elää?
3. Onko sinulla periaatteita? 
4. Mikä on bloggaamisessa parasta?
5. Milloin viimeksi itkit ilosta? Miksi? (:
6. Jos tietäisit, että et näkisi enää jotain sinulle tärkeää henkilöä uudestaan, mikä olisi lause, jonka sanoisit hänelle?
7. Koetko itseäsi herkäksi ihmiseksi? 
8. Mitä unta näit viimeksi?
9. Mitä ajattelet juuri nyt?
10. Kadutko mitään?
11. Lempi sitaattisi?

 Haastan:

Johannan, toisen Johannan, Jentun, Nean, Soilen, Mamitun, Isan ja Maijan  
 
Lopuksi vielä iso kiitokset Iiville ♥ tästä haasteesta!