seuranta

Ruudun takana

Nuori tyttö, jolla on paljon kerrottavaa kuvin sekä sanoin. Kirjoittelee omista mielipiteistään ja elämästään tässä pienessä kaupungissa, josta kukaan on tuskin koskaan kuullutkaan. Intohimona valokuvaus, jonka inspiraatiot ovat lähteneet todennäköisesti keskellä yötä musiikin soidessa. Täysin koukussa yltiöromanttisiin elokuviin sekä vuodelta ennen sotaa salapoliisi dekkareihin kaakaon kera. Millekkään yksittäiselle tyylille tai musiikki genrelle en tule antamaan koskaan sydäntään. Painavaa ja ei niin painavaa sanottavaa luvassa. Terveisin Noora.

Suositut tekstit

Follow Gone with destiny
lauantai 23. kesäkuuta 2012

Lähden maailmalle etsimään itseäni, syvältä itsestäni

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla




Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille. Eniten ääniä seuraavan postauksen aiheeksi sai minä-postaus. Joten nyt aion kertoa itsestäni mahdollisimman monipuolisesti kuvin sekä sanoin.
 /
Thank you for everybody who answered to the inquiry. Option me, got the most votes. So now I'm going to tell you about myself as comprehensively as possible with photos and words.
 
Oon 15-vuotias tyttö pienestä kunnasta nimeltään Outokumpu. Tällä hetkellä täällä on iha kiva asuu, mutta tulevaisuudessa haluisin muuttaa jonnekkin isompaan paikkaan. Tän enempää en ajatellu näitä perus faktoja kirjotella, koska se tuskin kertoo musta ihmisenä mitään. D: JOTEN asian ytimeen...
 /
I'm a 15 years old girl from a little town called Outokumpu. I like to live here right now, but in the future I'd like to move to a bigger city elsewhere. I think that I don't need to write more basic facts about myself, because they don't tell anything about me as person. So ...


  Mä rakastan.../I love...

Kaikki valokuvat © minä / All pictures © me.
 All rights reserved.


Tietenkää tähän ei ees mahtuisi kaikki ne asiat, joista mä pidän kovasti, mutta tuossa päällimmäisiä asioita, joita mä rakastan. Haluisin kuitenkin vielä kertoo itsestäni pari juttua, mutta nyt tekstillä. Elikkä puhun väliin aika paljon inspiroitumisesta, mikä mulle on ainaki tärkee asia blogin tekstin ja kuvien kannalta. Jotenka yleisimpiä juttuja joista mä inspiroudun on musiikki, yllätys yllätys valokuvat, elokuvat ja erillaiset ihmiset, vaikka tuntuu hassulta sanoa noin, sillä kaikkihan me ollaan erillaisia! 
Ihannoin valokuvaaja Théo Gosselia. Oon aika tilkkutäkki mun musiikkimaun kanssa, mutta Dustin O'Halloran upee pianomusiikki saa mun hengityksen salpaamaan. Mä kans pohdiskelen paljon asioita, ehkä joskus liikaakin sekä tykkään unelmoida ja suunnitella tulevaa. Haluisin joskus ottaa vain "taiteilija lomaa" ja karata kiertämään maailmaa valokuvaten. 
/
I'm not going to make a list about all of those things that I like, so I put some pictures above to describe things that are important for me. Still I'd like to tell couple of things about myself, but now in writing instead of pictures. So, as you've probably noticed I talk a lot about inspiration because it is very important thing when we look at the whole picture. By this I mean the blog itself, all the text it contains and of course the pictures. Usually I find my inspiration from music, pictures, movies and different kind of people, even when it does feel a bit funny to say it like this because in the end we all are very different!
I adore photographer Théo Gossel. My music taste is quite colorful, but just for example Dustin O'Hallora's wonderful piano music takes my breath away. I also ponder a lot of different things although, sometimes I tend to do it a bit too much. I also like to dream and make plans for the future. Sometimes I feel that I'd just want to run away and travel around the world photographing different locations.

Minusta bloggaajana vielä pari sanaa. Mä aloin siis bloggaamaan, koska halusin jakaa mun ajatuksia ja mielipiteitä. Halusin myös kirjoittaa jotain painavempaa, jotain pohdiskeltavaa, mikä herättää tunteita ja ajatuksia. Ja kuten jo tiedättekin valokuvaus on mulle tärkee juttu, niin miusta tätä kautta oli kiva päästä jakamaan mun otoksia myös muille. Oon panostanu tähän paljon ja niin aion jatkossakin. Haluisin kanssa kiittää niitä, jotka on mua tän blogin kanssa auttanut.
/
Yet a few words about me as a blogger. I started this blog, because i wanted to share my thoughts and opinions with people. I also wanted to write something which is both emotion- and though-provoking. And as you already know photographing is a very important thing for me, so I thought this would be a good way to share my pictures to anybody who wants to see them. I have put a lot of effort to this project so far and I will continue to do so in future as well. I'd like to thank all of those people who have helped me with this blog.
/
Tässä suunilleen kaikki mitä halusin tällä kertaa sanoa. Se, joka jakso lukee tän päättömän esittelyn minusta voi olla ylpee itsestään!:D Päätin kirjoittaa myös englanniksi tällä kertaa, sillä jokunen kansainvälinen lukija (lol?) on eksyny näköjään mun blogini syövereihin. Toivottavasti saitte jo hieman paremman kuvan siitä, kuka täällä ruudun takana oikein raapustelee. Ja hyvät juhannukset kaikille ! ♥
/
That's pretty much all what i wanted to say to you guys this time. Those who were brave enough to read this introduction of me till the end, can be very proud of themselves. I decided to write in english because I noticed that I've got some international readers so I wanted to make some content for them as well. I hope that by now you'd have a better impression of this person who is scribbling all this text behind this screen. Happy midsummers party to all of you! ♥
/
PS. Valitettavasti ensi viikolla en pääse postaamaan kuin mahdollisesti loppu viikosta, mutta palaan rustaamaan taas mahdollisimman pian. JA sit vielä ilmoitus asiana ajattelin kertoa, että kun 100-lukijaa täyttyy niin mä lupaan teille pikkuisen yllätyksen jälleen. :3
/
PS. Unfortunately I won't be able to post anything new to you until the end of the week, but I'll be back scribbling as soon as possible. And yeah, once I get 100-readers to this blog of mine I'll have another little surprise for you. :3


23 kommenttia:

sinsd kirjoitti...

ootko 15 ! oon aina luullu et oot joku 18.. :D:D

Noora kirjoitti...

Sini: Joo oonhan mä :DD

Kacper... kirjoitti...

Polska jest wdzięczna.

Poland is grateful.

Puola on kiitollinen.

And i have got question
Do you like romantic movies BUT without muffins?:D

Sanni kirjoitti...

Tosi kivoja kuvia! Ulkoasukin on mukavan hempeä :)

Noora kirjoitti...

aaw kacper and no problem :D Well yes i do, but it is perfect with them :3

Elina kirjoitti...

Oii että ihana postaus <3 i'm in love! Vaikutat mahtavalta tyypiltä :) ja kuvat on kyllä ihan parhautta tässä sun blogissa, niin erilaisia ja jotenki taianomaisia! Mut oot saanu ihan hurjan paljon lukijoita lyhyessä ajassa, onnittelut :) on tää blogi kyllä niin ihana että en pätkääkään ihmettele!

millα kirjoitti...

Aivan ihania kuvia, ja muutenkin tosi kiva postaus! varsinkin toi dancing-kuva on upee :) mun mielestä ansaitsisit enemmänkin lukijoita :)

international reader :D kirjoitti...

Yeah now it's clearly
It's nice to read this :)

Noora kirjoitti...

kiitti kaikille ihanista kommenteista !

thank you all ! :>

nidakristiina kirjoitti...

hei tosi ihana tää sun blogi !(: & kivoi noi kaikki kuvatki ! liityin lukijaks ;) ja jos saa ehdottaa jotain niin ois kiva jos tekisit jonku videopostauksen ? :) ++ käy toki kattoo munki blogi jos jaksat ? (:

nidasd.blogspot.fi

Noora kirjoitti...

nidasd: Kiitos ja totta kai saa ehdottaa ja voin vähän jo vihjata lisää, että sit kun 100-lukijaa täyttyy niin tulee joku ylläri c: jaaa mä käyn kattelee sun :)

Emilia kirjoitti...

Tääl on tosi kauniita kuvia!!!:)

Mama kirjoitti...

Vähä kiva blogi ja ihania kuvia:)

http://iiralaura.blogspot.fi/

Iisa kirjoitti...

Ihania kuvia, ihana ulkoasu ja ihana blogi kokonaisuutena! Luen! :)
http://onlybeautifulthoughts.blogspot.fi/

Anonyymi kirjoitti...

Ihana löytää massasta erottuva blogi, jossa on näin upeita kuvia. Komppaan vähän edellisiä kommentoijia tässä, mutta lyhyessä ajassa oot saanu tosi paljon lukijoita. Ja niitä kertyy vielä enemmän, musta saat ainakin yhden lisää :) Vautsi, oon ihan rakastunu tähän!

http://marikaoaaa.blogspot.fi/

Anonyymi kirjoitti...

millä muokkaat kuvias? (:

LOTTA kirjoitti...

toooosi ihana blogi!♥ lukijan sait uuden:)

http://foreverandalways-lotta.blogspot.fi/

Bertas kirjoitti...

Dzięki że przetłumaczyłaś. Spoko zdjęcia. Polska pozdrawia. (Kacper's friend) ;)

anna kirjoitti...

oii ihana blogi! ulkoasu on aivan mahtava ja tykkään superisti tosta bannerista!!

http://a-nnan.blogspot.fi/

Julia L kirjoitti...

Aivan ihana toi banneri ja tosi kivoja kuvia ! :) toi holiday leffa o just hyvä !!

juissis.blogspot.fi

Noora kirjoitti...

En voi muuta kun taas kiittää teitä kaikkia hirmusen paljon ! ♥

Thank you all ! ♥

Anonyymi: photoshopil ja picmonkeyllä:)

Lilja kirjoitti...

Sen verran ihana blogi, että piti liittyä lukijaksi! (:

kohtaonjoaamu.blogspot.com

Krista kirjoitti...

tosi kaunis postaus! :)

boyandkitten.blogspot.com