seuranta

Ruudun takana

Nuori tyttö, jolla on paljon kerrottavaa kuvin sekä sanoin. Kirjoittelee omista mielipiteistään ja elämästään tässä pienessä kaupungissa, josta kukaan on tuskin koskaan kuullutkaan. Intohimona valokuvaus, jonka inspiraatiot ovat lähteneet todennäköisesti keskellä yötä musiikin soidessa. Täysin koukussa yltiöromanttisiin elokuviin sekä vuodelta ennen sotaa salapoliisi dekkareihin kaakaon kera. Millekkään yksittäiselle tyylille tai musiikki genrelle en tule antamaan koskaan sydäntään. Painavaa ja ei niin painavaa sanottavaa luvassa. Terveisin Noora.

Suositut tekstit

Follow Gone with destiny
sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Let set the world on fire, we can burn brighter, than the sun









Ajattelin julkaista nyt, "mitä aion tehdä kesällä" postauksen sen kunniaksi, että koulua on enää viikko jäljellä! :)


♥ Aion löhötä auringossa päivät pitkät tekemättä mitään ♥

♥ Olla kavereiden kanssa aamusta iltaan ♥

♥ Käydä keikoilla ja fiilistellä hyvän musiikin tahdissa ♥

♥ Matkustaa ♥

 ♥ Mökkeillä ♥

      Kaikki kuvat © Minä


Toivottavasti pystyitte samaistumaan näihtiin aatoksiin. :3 Todella nopeesti mennyt mulla ainakin tää loppukevät. Kaiken tuon aherruksen jälkeen saa pian viimeinkin levätä! Toivotan hyvät viimeisen viikon loman odotukset kaikille ♥





20 kommenttia:

Hanna Kaisa kirjoitti...

Mun kesä meneeki siinä, ku luen kirjotuksiin :p Onneksi voi tosiaan oottaa aurinkoa ja lukea samalla. Itsekki tulen sen verran vain reissaamaan, että käyn poiakkaverini luona ja hän täällä. Ja mökki kuuluu ehdottomasti kesään ;D

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia! :) totaalinen kesäfiilis kyllä tuli noista :D Käy kurkkaa myös mun blogi ja liity toki lukijaks jos tykkäät: http://onoffopenclose.blogspot.com/

Julia kirjoitti...

oi älyttömän ihana blogi sulla! Täydellisii kuvaa ja oot tosi nättiä. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, eli uus lukija tääl :)
http://julleyn.blogspot.com/

Anonyymi kirjoitti...

voi vitsi sul on ihan sairaan makee blogi o: liityin HETI lukijaks!
mun bligi > http://kiianlifestyle.blogspot.com

Anonyymi kirjoitti...

Hyvät kesäsuunnitelmat sulla! :) Itse ajattelin olla töissä niin paljon kuin mahdollista, blaah... mutta tottakai muistan myös nauttia tästä ihanasta vuodenajasta. :)

Emilia kirjoitti...

Oi kuinka järjettömän ihana blogi !(: kaikki on vaan huippua !:D

Inka kirjoitti...

kiva postaus ja nää kuvat on huippuja :-)

käy kattomassa mun blogi ja laita kommenttia: http://words-of-thoughtss.blogspot.com/

Noora kirjoitti...

Hanski: Jep auringonotto on vaa nii ihanaa D: Ja mökil saapi aina rentoutuu rauhas, joka on ehdoton juttu ! :>

Cindy: kiitti ja tosissaa pakko oli tehä tämmönen postaus ku koko viikon ollu niin kesäfiiliksis c: ja käyn kurkkaamas -->

Noora kirjoitti...

Juulle ja Kiia: kiitti kans teille paljon (:

fuff: Joo mäkin oon töissä, mutta vasta loppukesäst. Ja nii kyl määkin meinasin noista töistä huolimatta nauttii tai täytyyhän se, ku tää Suomen kesä on niin lyhyt :c

HENNA kirjoitti...

ihana blogi sulla! :> jään ehdottomasti seuraamaan! käythän myös katsomassa mun blogin ja liityt lukijaksi jos tykkää :>

http://hennankengissa.blogspot.com/

miQuel kirjoitti...

ihana blogi! jään seuraileen :3 käythän katsomassa myös minun blogini,liity ihmeessä lukiaksi jos pidät :)

http://kind-of-sweet-life.blogspot.com/

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan kesäsiä kuvia! =)

http://all-good-things-sara.blogspot.com

Elina kirjoitti...

Mun oli ihan pakko nyt tulla kommentoimaan, että mykistyin ihan sun blogista, niin upea! Käsittämättömiä kuvia ja rakastuin heti sun tyyliin kirjottaa, jään ihan ehdottomasti seurailemaan.. Tämmösiin blogeihin törmää ihan aniharvoin ja voi sitä ilon määrää kun törmää! Upeeta :")♥

Noora kirjoitti...

Kiitti kaikille iha hirmusesti! :)

Noora kirjoitti...

Elina: Kiitos sulle myös ihan kauhee paljo! :) Piristit mun päivää huomattavasti ja tosi mukava kuulla et mun kirjotukset saa iloseks heh <3 C:

sinsd kirjoitti...

ihan sairaan hienoja kuvia ! Sait uuden lukijan :--)

http://oletteihania.blogspot.com/

Unknown kirjoitti...

upeita kuvia ! <:

http://www.youtube.com/watch?v=dRPDHdzPobQ

Ella Lindström kirjoitti...

ihanii kuvii taas ! :)

sulle on tunnustus mun blogissa:

http://peace-on-earth-when-i-hold-yuh.blogspot.com/

Paulina kirjoitti...

wau mitä kuvia!(:

Noora kirjoitti...

Kiitos <3