seuranta

Ruudun takana

Nuori tyttö, jolla on paljon kerrottavaa kuvin sekä sanoin. Kirjoittelee omista mielipiteistään ja elämästään tässä pienessä kaupungissa, josta kukaan on tuskin koskaan kuullutkaan. Intohimona valokuvaus, jonka inspiraatiot ovat lähteneet todennäköisesti keskellä yötä musiikin soidessa. Täysin koukussa yltiöromanttisiin elokuviin sekä vuodelta ennen sotaa salapoliisi dekkareihin kaakaon kera. Millekkään yksittäiselle tyylille tai musiikki genrelle en tule antamaan koskaan sydäntään. Painavaa ja ei niin painavaa sanottavaa luvassa. Terveisin Noora.

Suositut tekstit

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Hulluu tää moderni elämä



Pakko sanoo näin alkuun, että oon suorastaan tyrmistyny kui monta teitä jo on mun blogia seurailemassa! Viime viikonloppuna tämän perustin ja jo nyt teitä on yli 30 ! Olin myös ihan yllättynyt tuosta Liebster blog <3 tunnustuksesta. Suuri kiitos siis jo tässä vaiheessa teille, jotka olette mua seuranneet ja antaneet palautetta. (:

Mulla oli tänään hyvin erillainen päivä. Olin käymässä läheisessä vanhainkodissa koulu juttujen tiimoilta. Mua jännitti alkuun ihan kauheasti, koska pelkäsin, etten osaisi puhua niille vanhuksille oikein. Turhaan kuitenkin jännitin, sillä loppujen lopuksi mulla oli oikeastaan tosi mukavaa siellä. Pidin siis seuraa ja jutustelin kahdelle vanhukselle. Musta oli ihanaa piristää heidän päiväänsä ja tuo vierailu toi myös hyvän mielen itsellenikin.

Eräs asia mua kuitenkin jäi vaivaamaan. Keskustellessani hoitajan kanssa, sain kuulla, että vierailu oli siitäkin syystä erityinen asia vanhainkodin asukkaille, koska vieraita ei paljon heidän luonaan käy. Hoitaja painotti, että etenkään lapsia tai nuoria ei kyläile heillä usein, vaikka sukulaisia vanhainkodilla asustaisikin. Uskomattomalta kuulosti myös se, että lähikaupungissani sijaitsevalle vanhainkodille ei päästetty päiväkotia vierailemaan, koska vanhemmat eivät antaneet siihen lupaa. Miksi? - Koska heidän mielestään lapsien ei ollut hyvä nähdä hieman huonompi kuntoisia ihmisiä.

En ollut ymmärtää ollenkaan, enkä kyllä oikeastaan vieläkään. Ensinnäkin, sehän on luonnollista ja väistämätöntä, että jokainen meistä vanhenee. Pitäisihän sen myös olla itsestäänselvyys, ettei vanhuus tule yksinään. En myöskään ymmärrä, mitä haittaa lapsille erillaisten ihmisten kohtaamisesta voisi olla. En ihmettele yhtään tätä menoa, kuinka paljon syrjitään ja tullaan syrjimään erillaisia ihmisiä, jos jo lapsesta pitäen muovataan tuollainen käsitys tämän planeetan asukkaista. Eihän sillä pitäisi olla väliä onko vanha, kuuro, vammautunut tai muulla tavalla "normaalista ihmisestä" poikkeava.

Joka tapauksessa minulle tuo oli arvokas kokemus, vaikka sitä on hieman vaikea tässä selittää. Älkää unohtako isovanhempianne ja kohdelkaa heitä arvokkaasti. Heissä piilee uskomaton viisaus ja elämänkokemus. :)

 
Kaikki kuvat © minä + ylimmässä kuvassa oma mummuni :3



16 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Asiaa! Mua ärsyttää tommoset vanhemmat ja muutenki tämmöset mielipiteet että vanhojen ihmisten tapaaminen olis lapsille jotenkin huono juttu, itekin oon nimittäin törmännyt samaan... Kyllähän lapsilla on ne omatkin mummut ja papat joiden kanssa ollaan tekemisissä. Ite ainakin arvostan vanhoja ihmisiä hirmu paljon ja varsinkin omia isovanhempia, voi niitä juttuja on aina niin mukava kuunnella! :) mutta oot hirmu kaunis, mistä on tuo pitsipaita/mekko? :)

Noora kirjoitti...

Elina : Hienoo, että joku muukin on samaa mieltä mun kanssa ! :) Ja ne jutut on kyl oikeesti mukavia. Ja kiitos vielä, sinäkin. (: Paita on gina tricotista.

Joanna kirjoitti...

tosi ihana blogi sulla! Liityn lukijaks. :) Ihana ulkoasu ja noi kuvat,oijoi. Itekkni koitan tässä työstää mun blogia miten saan siitä järkevän oloisen. Harmittaa kun mulla ei toimi esim noi youtube gadgetit ollenkaa.. ja en osaa paljoo muutakaan , esim.laittaa tommosii bloglovineja yms. :D heh. kauheesti ongelmia.

Noora kirjoitti...

kiitos ! :> mää voisin ehkä yrittää auttaa sen minkä osaan niin noissa gadgeteissa yms, siis jos vaan haluut... (:

sonja kirjoitti...

aivan ihana blogi, liityin heti lukijaksi! :) ja itsekin vanhusten parissa työskennelleenä oon niin samaa mieltä tosta, että vanhukset jää tosi yksin nykymaailmassa!

Siiri kirjoitti...

ihana pitsipaita ! ja mukavan olonen blogi, jään seurailemaan =)

♥ finalyourdestiny.blogspot.com

Noora kirjoitti...

Sonja: kiitti (: ja tosi kiva, että löytyy enemmänkin näitä ihmisiä, jotka on samaa mieltä!

Siiri: kiitän :> !

Laura kirjoitti...

Kääk! Tää on tosi ihana tää sun blogi! :> Tykkään tosi paljon tälläsesta yksinkertasesta ja sun kirjotus tyylikin on kiva :)! Sait yhen uuden lukijan ;) !

alimä kirjoitti...

sul o ihana blogi!
mut mist kaupungista sä oot?

Noora kirjoitti...

kiitoksia, ja alimä oon Outokummusta. :)

MONKËY kirjoitti...

osaat upeasti ikuistaa hetket valokuviisi. :)

Linda & Sofia kirjoitti...

Hienoja kuvia! Muutenkin kiva blogi :)

Anonyymi kirjoitti...

ihan kauheeta!! eiks tolle asialle voi tehdä mitää :O pakko olla jotenki outojen tyyppien sukulaiset siellä estämäs, ei kaikki ajattele tollain........

Noora kirjoitti...

kiitti paljon tytöt ! :) ja anonyymi onhan toi vähä surullista ja ei kai tolle muuta pahemmi voi ku kävis vierailemas siel (: Ja ei varmasti ajattelekkaan, mutta tuossa tapauksessa niin hämmentävää ku se onkin, oli kuulema tapahtunu noin :/

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva blogi sulla! Jään seurailemaan anonyyminä ;) Minkä ikänen oot? Oot tosi kaunis :)

Tiina kirjoitti...

Ihania nuo harmahtavat vanhan näköiset kuvat :--)