seuranta

Ruudun takana

Nuori tyttö, jolla on paljon kerrottavaa kuvin sekä sanoin. Kirjoittelee omista mielipiteistään ja elämästään tässä pienessä kaupungissa, josta kukaan on tuskin koskaan kuullutkaan. Intohimona valokuvaus, jonka inspiraatiot ovat lähteneet todennäköisesti keskellä yötä musiikin soidessa. Täysin koukussa yltiöromanttisiin elokuviin sekä vuodelta ennen sotaa salapoliisi dekkareihin kaakaon kera. Millekkään yksittäiselle tyylille tai musiikki genrelle en tule antamaan koskaan sydäntään. Painavaa ja ei niin painavaa sanottavaa luvassa. Terveisin Noora.

Suositut tekstit

perjantai 26. lokakuuta 2012

So just forget about the world, we're young tonight


Heh, tiedän että mun postaustyyli ei ole laisinkaan säännöllinen, joten pahoittelut siitä. Mun mielestä on kuitenkin parempi, että kun postaan niin postaan jotain järkevää ja laadukasta, mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan, kuin jotain missä ei ole mitään ideaa ja kiireellä tehtyä. Viime aikoina oon ollut vähän väsynyt koulun takia, joten aattelin jättää postaamisen kokonaan tähän hetkeen, kun pystyn teille jotain miellytävää julkaisemaan. 


Nooh, asiasta toiseen. Musta tuntuu hassulta. Kurkussa kaivaa, niinkuin oisin juuri huutanut pääni puhki. On kylmä, vaikka uuni lämmittää keittiössä. Väsyttää siitä huolimatta, että nukuin päiväunet illalla. Mutta kaiken kaikkiaan mulla on tosi hyvä fiilis.

Aattelin kanssa kertoo mun lomasta pikkuisen. Elikkä mulla oli aivan uskomaton loma kaikkine kommelluksineen! Oikeastaan parhain syysloma vuosiin. Sain olla vanhojen ihanien ystävien kanssa, mutta myös tutustua uusiin. Sain mun unirytmin täysin sekaisin, jota nyt sitten koitetaan pitkällä viiveellä korjata. Sain pitää hauskaa erinäisissä kekkereissä sekä ilman päämäärää ajettujen kilometrien aikana. Sain mahtavia hetken mielijohteista koituneita ideoita, joista jäi jälleen kerran kivoja muistoja. Toivottavasti teilläkin on ollut kivat lomat! :)

a Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled
Huomenna tulee varmaan otettua lisää kuvia, joita julkaisen tänne hieman myöhemmin! Lähiaikoina on myös tulossa kysely, joten vastailkaahan sitten reippaasti. Ja mulla on myös Instagram nimellä Nooorawr, jota saa vapaasti seurailla! ;---)

10 kommenttia:

Elina kirjoitti...

upeita kuvia noora!

Noora kirjoitti...

Kiitos paljon elina :>!

atte's lifestyle kirjoitti...

i Like! :)

Jonna kirjoitti...

Ihania kuvia ja muutenki tosi kiva blogi, liityn lukijaks! :)

http://anythingcanhappen-jonna.blogspot.fi/

Saijis kirjoitti...

oot tosi nätti! :) ja osuva toi teksi teepussis :)

Saijis.blogspot.fi

Mariasd kirjoitti...

Kiva tää sun blogi, ja oot tosi kaunis :o !

sinimiau kirjoitti...

tosi hienoi kuvii :---)

> http://yesitismyblog.blogspot.com/

Jonna kirjoitti...

wautsi miten kivoja kuvia! :)
xoxojonna.blogspot.fi

Noora kirjoitti...

kiitti paljo kaikille! ♥

Janina kirjoitti...

Vau. Upeita kuvia!

janinastyle.blogspot.fi