Ruudun takana
Nuori tyttö, jolla on paljon kerrottavaa kuvin sekä sanoin. Kirjoittelee omista mielipiteistään ja elämästään tässä pienessä kaupungissa, josta kukaan on tuskin koskaan kuullutkaan. Intohimona valokuvaus, jonka inspiraatiot ovat lähteneet todennäköisesti keskellä yötä musiikin soidessa. Täysin koukussa yltiöromanttisiin elokuviin sekä vuodelta ennen sotaa salapoliisi dekkareihin kaakaon kera. Millekkään yksittäiselle tyylille tai musiikki genrelle en tule antamaan koskaan sydäntään. Painavaa ja ei niin painavaa sanottavaa luvassa. Terveisin Noora.
Suositut tekstit
-
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille...
-
Heeei taas pitkästä aikaa. Ensinnäkin haluan pahoitella sitä, että en ole päivitellyt nyt vähään aika...
-
Ohhoh! Mulla on yhä lukijoita, uskomatonta. ♥ No näillä jatketaan tuli vastaan mitä tahansa. Tuossa kuvia parin viikon taka...
-
Nyt tulikin pieni suunnitelma muutos, sillä minusta oli vähintäänkin reiluu tehdä vielä yksi postaus ennen tota postausta, minkä TE voitte ...
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Dancing on the tables
Aattelin nyt ihan vaihtelun vuoksi tehdä hieman erillaisen postauksen verrattuna aikaisempiin postauksiin. Tää koko viikko on ollut yhtä hulinaa.
On nukuttu pitkälle päivään asti, juotu yliannostus kahvia, juostu viime tipassa junaan, tanssittu pöydillä, tehty töitä, pussitettu 30 ja yksi pussia karkkia, halittu pitkään, piirrelty seinille, pidetty discoa, nukuttu neljä tuntia, ajettu opettajia karkuun peruukit päässä kuppaisella skopalla, matkustettu arabiaan, nähty vanhoja kameleita, itketty onnesta ja päädytty Helsinkiin. - Mutta voin kyllä sanoo, että upeeta on ollut. :) ♥

♥
Tässä joitain ostoksia lauantailta Helsingistä. // Zara Voin esitellä loput vaatteet ehkä myöhemmin:>

Nyt lataamaan akkuja ensiviikkoa varten ja juomaan kupponen kahvia! Mutta sitä ennen vielä pieni kysymys, että kiinnostasko ketään, jos tekisin kysymyspostauksen? (:
Tunnisteet:
Helsinki,
kaverit,
kuulumiset,
matkustaminen,
ostokset,
shoppailu,
vaatteet,
valokuvaus,
Zara
|
10
kommenttia
tiistai 18. syyskuuta 2012
Live like it’s your last day on earth
Mä aion
nauraa * huutaa * haaveilee * itkee * hymyilee * rakastaa * toivoo * tanssii * kirjottaa * kuvaa * nukkuu * juoksee * kuiskaa
mite hyvä mul on olla
ja todistaa, kuinka tosissaa mä oon
sekä tehä kaiken täysil,
kuin tääl ei ois mitää pelättävää.
lopuksi vielä kiitokset Nennalle, joka on nää kuvat miusta ottanut ! ♥ muitten kuvien oikeudet kuuluvat miulle.
mite hyvä mul on olla
ja todistaa, kuinka tosissaa mä oon
sekä tehä kaiken täysil,
kuin tääl ei ois mitää pelättävää.
lopuksi vielä kiitokset Nennalle, joka on nää kuvat miusta ottanut ! ♥ muitten kuvien oikeudet kuuluvat miulle.
Tunnisteet:
ajatukset,
luonto,
syksy,
valokuvaus
|
16
kommenttia
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Everything seems so black and white
“Nothing,
Everything, Anything, Something: If you have nothing, then you have
everything, because you have the freedom to do anything, without the
fear of losing something.”
Tunnisteet:
ajatuksia
|
0
kommenttia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)